Kuukausi: syyskuu 2019

Dr. Pauly Bergweiler Riesling ja Waldorfin syyssalaatti

Tämä tumman puhuva syyssalaatti on saanut inspiraationsa legendaarisesta Waldorfinsalaatista. Sitä on täydennetty tämän hetken parhailla raaka-aineilla. Tarvitset: 2 kpl suomalaista hapanta syysomenaa 2 kpl lehtisellerin vartta 2 kpl tummia luumuja 2 dl tummia viinirypäleitä 5 cm pätkä purjoa 2 rkl tuoretta fenkolia 1 dl saksanpähkinöitä 1 prk tummaa salaattia, esim tammenlehtisalaatti Kastike:  2 dl kermaviiliä 2 tl sinappia 1 rkl sitruunan mehua suolaa, mustapippuria juoksevaa hunajaa Tee näin: Huuhtele kasvikset ja leikkaa ne kauniiksi paloiksi (pl. lehtisalaatti). Leikkaa fenkoli mandoniilla mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi tai raasta se.  Sekoita sinappi ja kermaviili, mausta tarvittaessa suolalla ja mustapippurilla. Lisää se kuutioitujen kasvisten kanssa samaan kulhoon. Anna maustua hetken aikaa jääkaapissa. Hienonna saksanpähkinät sopiviksi muruiksi. Levitä salaatinlehdet laakealle lautaselle. Laita salaatinlehtien päälle kastikkeessa maustuneita kasviksia ja ripottele päälle pähkinärouhe. Koristele annos juoksevalla hunajalla ja tarjoile Nauti Dr. Pauly Bergweilerin Rieslingin kera. Resepti ja kuva: wtd.fi

Green Leaf Riesling ja parmesan -kuorrutettua kananpoikaa

600 g ohuita kananpojan rintafileitä  2dl vehnäjauhoa ja  1 tl mustapippuria,  1 tl hienoa merisuolaa, ripaus cayanne -pippuria ja 1 rkl raastettua sitruunankuorta 2 kananmuna ja 0,5 dl valkoviiniä 3 dl micro -terällä raastettua parmesaania Varaa kolme laakeaa astiaa. Sekoita jauhot sekä mausteet yhteen, kananmunat ja niihin haarukalla sekoitettu valkoviini yhteen ja kolmanteen parmesan -raaste. Leikkaa kananpojanfileet kahteen tai kolmeen osaan. Leivitä ne ensin vehnäjauhossa, sitten munaseoksessa ja lopussa parmesan -raasteessa. Asettele uunipellille leivinpaperin päälle. Tämän vaiheen voit tehdä hyvissä ajoin. Paista ennen tarjoilua uunissa 200 astetta noin 10-15 minuuttia riippuen fileiden paksuudesta. Voit myös paistaa pannulla rypsiöljyssä. Tämä määrä riittää neljälle. Tarjoile paahdettujen munakoisojen, Padron-paprikoiden ja kirsikkatomaattien kanssa. Paahda kasviksia 250 asteessa: 1,5 cm munakoisosiivut 20-25 minuuttia, Padron-paprikat 10 minuuttia ja kirsikkatomaatit 15 minuuttia. Ennen paahtoa itketä munakoisoja 10 minuuttia laittamalla suolaa leikkauspintaan ja pyyhi se pois. Mausta kaikki vihannekset oliiviöljyllä ennen paahtoa ja suolalla ja pippurilla paahdon jälkeen. Tomaatteihin lisää myös balsamicoa ja paahdon puolivälissä veitsellä hienonnettua valkosipulia. Tee vihanneksia runsaasti niin voit nauttia niitä useampana päivänä  myös leipien välissä, pastan seassa tai …

Karitsan kyljyksiä, pistaasi-fetatahnaa ja paahdettua paprikaa

Pistaasi-fetatahna: 1 pnt persiljaa 50 g pistaasipähkinää (kuorittuja) 1 valkosipulinkynsi reilu 0,5 dl oliiviöljyä 2 rkl sitruunamehua 0,5 tl suolaa 100 g fetajuustoa raasteena Hienonna persilja, pistaasit ja valkosipuli joko veitsellä tai minileikkurissa. Lisää öljy, jätä seos karkeaksi. Laita seos kulhoon ja lisää suola, sitruunamehu sekä raastettu fetajuusto. Tarjoile pannulla paistettujen karitsan kyljysten ja uunissa paahdettujen perunoiden sekä paprikoiden kanssa. Paahdetut paprikat voit tehdä hyvissä ajoin: paahda puolikkaita paprikoita tummiksi 220 asettaa noin 25 min. Kuori paprikat lämpimänä ja leikkaa suikaleiksi. Mausta sitruunamehulla, valkosipulilla, timjamilla, suolalla ja oliiviöljyllä. Nauti kera Santa Julia Coleccion Malbecin. Alkosta hintaan 9,62€.