Viinien tilaaminen ulkomailta netin kautta

viinien verkkokauppa

Viinien ja muiden alkoholijuomien tilaaminen muualta EU:sta netin välityksellä on pitkään ollut sääntelyn suhteen epäselvää ja aiheuttanut hämminkiä kuluttajille.

Verohallinto on vahvistanut että etämyynti yksityishenkilöille on laillista ja valmisteveroista vastaa tuotteen myyjä. (Ks. päivitetty ohje 1/2021.) Kysymys on etämyynnistä silloin, kun myyjä osallistuu kuljetuksen järjestämiseen, esimerkiksi linkittämällä kuljetusyhtiöön oston yhteydessä verkkosivuillaan. Verovastuu ei siirry vaikka siitä olisi maininta palvelun käyttöehdoissa.

Etäostosta on kuitenkin kyse tilanteessa jossa myyjä ei mitenkään osallistu kuljetusjärjestelyihin. Myyjä siis pakkaa viinit mutta ostaja on järjestänyt niille noudon. Tällainen tilanne voisi tulla eteen esimerkiksi suoraan viinitilalta tapahtuvissa ostoissa, jos varsinaista verkkomyyntiä tai kuljetussopimuksia ei tuottajalla ole. (Esim. tilaus tehdään sähköpostitse ja paikallinen tuttava hakee tuotteet myyjältä ostajan puolesta.) Etäostossa asiakas on verovelvollinen.

Tähän etämyynnin ja etäoston erotteluun liittyy epäilemättä useita rajatapauksia. Joka tapauksessa suosituimmista netin alkoholi-verkkokaupoista voi siis tilata tuotteita Suomeen täysin laillisesti ja ilman että veroista tarvitsee huolehtia itse.

Nämä säännöt siis koskevat tilauksia EU:n sisältä. Vaikkapa Yhdysvalloista tai Uudesta-Seelannista tilatessa asiakas joutuu huolehtimaan kaikista maksuista itse, mukaan lukien arvonlisävero. Suositeltavampaa näiden kohdalla on siis etsiä EU-maahantuoja.

Mitä netistä sitten kannattaa tilata? Tosiasia on että monet alkoholin nettikaupat keskittyvät bulkkitavaraan, sillä hinta on niiden keskeinen kilpailuvaltti.

Selaamalla erästä tunnettua kauppaa, voidaan nähdä että suosituimpien listaa hallitsevat 3 litran hanapakkaukset, hinnaltaan alle 10€. Toki arvokkaampiakin vaihtoehtoja on, samppanjaa myöten, mutta niissä hintaero alkoon nähden ei enää ole niin merkittävä.

Yksittäisten pullojen maistelun sijaan nettitilaus kotiinkuljetettuna onkin ehkä parhaimmillaan esimerkiksi suurempien juhlien valmistelussa.

Viinien tilaaminen ulkomailta netin kautta
Siirry sivun alkuun